Talousnäkymät – Hitaasti kiiruhtaen
Elvytys ei vielä poistanut synkkiä pilviä
Talouden lähiajan näkymät ovat pysyneet synkkinä. Kesän talouskehitys ei tuottanut yllätyksiä.
Euroalueen talous on taantunut ja myös muualla maailmassa kasvu on ollut verkkaista.
Suomenkin talous kääntyi toisella neljänneksellä odotetusti laskuun vahvan alkuvuoden jälkeen.
Kehitys ei ole antanut syytä muokata merkittävästi kuluvan vuoden kasvuennusteita. Monet merkit viittaavat kuitenkin siihen, että käännettä parempaan saadaan odottaa ensi vuonna vieläkin pidempään, kuin olemme aikaisemmin ennakoineet.
Other languages: |








